keskiviikko 24. helmikuuta 2016

150/5. Jahti Alma, Suomen vanhin puupurjelaiva.


Vaikka tämä kuva on lähes parin vuosikymmenen takaa, tämän upean aluksen perusteellinen kunnostus jatkuu edelleen. Kuitenkin se on jo kelluvassa vaiheessa.




Se on sitten kolmas vuosisata sinulla alkamassa. Peruskunnostus on nyt sen mukainen. Parin metrin pala kyllin tervettä kölipuuta jäi alkuperäisestä hahmostasi pohjaksi ja loput uutta.  Suurella innostuksella ja veistäjien vankalla ammattitaidolla vanha komeutesi nousee jälleen tuulien kuljetettavaksi. Meillä kuvaajaryhmällä on nyt velvoite tehdä tästä työvaiheesta kuvat, joiden laatu vakuuttaisi rahoittajat historiallista ylösnousemustasi tukemaan.

Siispä varasimme koko tämän pimeän pakkasyön osuutemme hoitamiseen. Toimme kalustoautot ja valaisinperävaunut  tänne iltapäivän viimeisellä kuljetuslautalla sekä varasimme niille paluupaikan aamun ensimmäisen vuoroon. Yö tähän kuvaasi tarvitaan siksi, että pressutelttasi läpäisee päivänvalon, jolloin tarvitsemamme monivalotusmahdollisuus ei onnistu.  Kiire tässä nytkin tulee, vaikka meitä on kuusi kokenutta työskentelijää remmissä. Rakentelua on kuitenkin sen verran.

Aloitamme sellaisten rakennustarvikkeiden ja työstökoneiden siirtelyllä näkymättömiin, joita ei kuvassa tarvita.  Sitten siivoamme ja imuroimme jokaisen neliösentin sisältäsi ja ympäriltäsi. Sinun turvallisuutesi takia.  Meidän kun on vedettävä kaariesi väliin kymmeniä sähköjohtoja liitoksineen ja piilotettava sinne satoja valaisimia, yhdestä pisteestä ohjattaviksi.  Jokainen kaaresi ja kansipalkkisi tulee kuvan katsojalta piilottamaan 4-8 pientä eurospottia, joita kaikkia tarvitaan uljaan muotosi havainnollistamiseksi kyllin kolmiulotteisena. Lisäämme vielä riittävät yleisvalot, sekä veistäjän liikkeen pysäyttävät salamat. Suuri mahdollisuus polttaa niillä poroksi sekä sinut, että muutkin telakalla talvehtivat perinnealukset.  Siksi toimme myös sammuttimia, jotka sijoitamme ympärillesi muutaman metrin välein.




Jokaisen yli sadan valaisimen erilliseen sovitukseen, säätöön ja mittamiseen meneekin aikaa pikkutunneille asti. Spottimittariin on vaihdettava paristot muutamaan kertaan, sillä mittauksia on tehtävä useita satoja, ennen kuin olemme valmiit lopullisiin valotuksiin. Koevalotuksia ei ole käytettävissä, sillä pikakuvamateriaalin ja laakafilmin resiprookki toimii keskenään liian poikkeavasti tässä lämpötilassa ja näillä valotusajoilla. Siksi äärimmäisen tarkka mittaustyöskentely muistiinpanoineen on ainoa keino selvitä sillä laadulla, ettei hommaa  tarvitse organisoida ikinä uusiksi.

Syväterävyyden, eli parikymmentä metriä pitkän runkosi, takia ainoa käytettävissä oleva aukko on tässä nyt 45.  Sinullehan sillä ei ole väliä, kun olet niin tukevasti pukeillasi. Ne kyllä peitimme kuvasta mustilla kankailla ja valotamme ali. Joukkueemme pitää sensijaan olla täysin liikkumatta ja lähes hengittämättäkin valotusten aikana ja välissä, sillä rakennustelttasi lankkulattia ei ole kyllin stabiili.

Varsinainen lopullinen valotus onkin sitten se pitkäveteisin, mutta pilkuntarkka osa tätä yötä. Omina valotuksinaan ja suodatuksenaan kuvaamme liikkuvat yleisvalot, kaarien muotoiluvalot,  yksityiskohtien korostamisen fresnellspoteilla ja veistäjän työssään kompaktisalamilla. Kuhunkin tarpeellinen Kelvinasteiden korjaus ja resiprookin samoin, sekä ajalla, että CC suodatuksella.         Käytämme siis 6-8 laakafilmiä tehtaan yhden dinin valmistustoleranssin vaikutuksen haarukoimiseksi. Siihen kulunee tunti, pari. 

Sitten kaikkien piilossa kuvaukseen tarpeellisten valaisurakennelmien purkuun ja pakkaamiseen kaikki se aika, jota on jäljellä ennen aamulautan lähtöä.

Tämän, omasta ahkeroinnistamme huolimatta, jopa juhlallisen yhteisen yön jälkeen, seuraavana onkin vain odotusta, että tapaamme taas sitten, kun sinäkin olet  lopullisessa muodossasi ja omassa elementissäsi Suomenlahden ihanassa saaristossa. 

MJK





150/4. Raatihuoneen kynttilälampetti


Näistä muista kuin ihmisaiheista on vanhoissa dioissani luonnollisesti ylitarjontaa, eli tätä esine/miljööaihepiiriä  tulee nyt taas muutama ennen seuraavaa elävää kohdetta.



No tänä yönä on sitten sinun vuorosi. Tietysti olet vain yksi todella pieni detalji tämän talon kuvateoksen sadoissa esineissä ja miljöissä, mutta se ei oikeuta suhtautumaan sinuun väheksyvästi.  Minusta jokainen kuva on aina kaiken käytettävissä olevan ajan ja taidon arvoinen.  Siksi varasin sinuun koko yön. Ja sen tulokseksi kaksi kuvaa. Se jonka saa aikaan noin tunnin työskentelyllä ja sen jota tehdään, kunnes kuva on olemassa niin hyvänä kuin sen voi näissä olosuhteissa tehdä.  Se saattaa olla asiakkaan odotuksiin liikaakin, mutta ammattiylpeydestään tinkiminen ei ole minun juttuni. Silloinkaan, kun tietää sen tapahtuvan tasan omasta pussista ja olevan taloudellisesti kannattamatonta. Mutta tulos kyllä sitten helpottaa sen hahmottamista asiakkaalle, miksi hyvät kuvat maksavat enemmän kuin ”tavalliset”.

Muutaman asian joudumme aluksi ottamaan huomioon. Valaisun tyyli- ja kontrastilajin tämän kuvakirjan muiden kuvien mukaiseksi.  Se kuva tehdään ensin. Siis sen tunnin. Suunnilleen. Perustyöskentelyrutiinilla se onkin jokseenkin nopeaa, kunhan ottaa huomioon sähkölamppujesi lankojen mukaan oton vaatiman monivalotuksen, kontrastin kirjapainon vaaatimusten mukaan, ympäristön valosaasteen pois rajaamisen ja valokehäsi mukaisen lisäspottauksen. Siksi teemme tätä nyt yöllä. Päivällä se olisi mahdoton tai järjetön turhan työn osalta. Tuohon toiseen versioon sitten tarvitaankin koko yön pimeät tunnit.




Kun tuo ”asiakaskelpoinen” homma on nyt kunnossa, siirrytään sen kuvan tekoon, mitä sinusta voi tulla huolella rakennettuna.  Varauduhan siihen, että nyt olet sitten tunteja varsinaisen hipelyn kohteena. Tuolla perusvalais-tuksella ei saada prismojasi välkehtimään sen oloisesti, miltä ne läsnäolevien silmille juhlavalaistuksessa näyttävät.  Mutta se kyllä kuuluu asiaan tässä kirjassa, joka kertoo talon käytöstä edustustilana jo vuosikymmenien ajan.  Siksi jokainen prismasi on nyt käsiteltävä yksilöllisesti. 

Sitä varten otin tänään mukaani riittävästi kinkkualumiinia, toinen puoli kiiltävää ja toinen matempaa pintaa.  Lisäksi kirkasta liimaa ja kunnon luuppi kameran mattalasin kuvajaisen suurentamiseen. Sitten vain  sitkeyttä ja tarkkuutta. Ja yö aikaa.

Monen tunnin ajan sinua tuijotetaan koko ajan 8 kertaisen luupin läpi. Toinen meistä nousee lukemattomia kertoja luoksesi tikkailla ja kiinnittää jokaisen prisman taakse huolella leikatun ohuen kiiltävän metallipalan. Taivuttaa sen aste kerrallaan valonlähteen ja objektiivin vaatimaan heijastuskulmaan. Hän korjaa sen heijastusvaikutusta useita kertoja prisman laskeuduttua takaisin ripustusasentoonsa. Toinen meistä kuvaajista tarkastaa, aina omien tikkaittensa päällä keikkuen mattalasilta jokaisen prisman heijastusvaikutuksen ja sen taakse kätketyn pienen heijastimen piilossa pysymisen. Luupilla yksi kerrallaan, ettei yhdestäkään näy milliäkään prismansa takaa. Ja että kiilto näyttää sen prisman läpi luontevalta.

Lopuksi sitten keskitymme niiden kaikkien irroittamisen ja prismojesi puhdistamisen huolellisesti. Aamun sarastaessa meidän on oltava valmiita ja  kerättävä kalusto pois seuraavaan aiheeseen.  Raatihuone herää normaalikäyttöönsä taas täksi talvipäiväksi nyt joulun maissa 1981.

MJK