Vaikka tämä kuva on lähes parin vuosikymmenen takaa, tämän upean aluksen perusteellinen kunnostus jatkuu edelleen. Kuitenkin se on jo kelluvassa vaiheessa.
Se on sitten kolmas vuosisata sinulla alkamassa.
Peruskunnostus on nyt sen mukainen. Parin metrin pala kyllin tervettä kölipuuta
jäi alkuperäisestä hahmostasi pohjaksi ja loput uutta. Suurella innostuksella ja veistäjien
vankalla ammattitaidolla vanha komeutesi nousee jälleen tuulien
kuljetettavaksi. Meillä kuvaajaryhmällä on nyt velvoite tehdä tästä työvaiheesta kuvat, joiden
laatu vakuuttaisi rahoittajat historiallista ylösnousemustasi tukemaan.
Siispä varasimme koko tämän pimeän pakkasyön osuutemme
hoitamiseen. Toimme kalustoautot ja valaisinperävaunut tänne iltapäivän viimeisellä
kuljetuslautalla sekä varasimme niille paluupaikan aamun ensimmäisen vuoroon.
Yö tähän kuvaasi tarvitaan siksi, että pressutelttasi läpäisee päivänvalon,
jolloin tarvitsemamme monivalotusmahdollisuus ei onnistu. Kiire tässä nytkin tulee, vaikka meitä
on kuusi kokenutta työskentelijää remmissä. Rakentelua on kuitenkin sen verran.
Aloitamme sellaisten rakennustarvikkeiden ja työstökoneiden
siirtelyllä näkymättömiin, joita ei kuvassa tarvita. Sitten siivoamme ja imuroimme jokaisen neliösentin sisältäsi
ja ympäriltäsi. Sinun turvallisuutesi takia. Meidän kun on vedettävä kaariesi väliin kymmeniä sähköjohtoja
liitoksineen ja piilotettava sinne satoja valaisimia, yhdestä pisteestä
ohjattaviksi. Jokainen kaaresi ja
kansipalkkisi tulee kuvan katsojalta piilottamaan 4-8 pientä eurospottia, joita
kaikkia tarvitaan uljaan muotosi havainnollistamiseksi kyllin kolmiulotteisena.
Lisäämme vielä riittävät yleisvalot, sekä veistäjän liikkeen pysäyttävät
salamat. Suuri mahdollisuus polttaa niillä poroksi sekä sinut, että
muutkin telakalla talvehtivat perinnealukset. Siksi toimme myös sammuttimia, jotka sijoitamme ympärillesi
muutaman metrin välein.
Jokaisen yli sadan valaisimen erilliseen sovitukseen, säätöön ja mittamiseen meneekin aikaa
pikkutunneille asti. Spottimittariin on vaihdettava paristot muutamaan kertaan,
sillä mittauksia on tehtävä useita satoja, ennen kuin olemme valmiit
lopullisiin valotuksiin. Koevalotuksia ei ole käytettävissä, sillä
pikakuvamateriaalin ja laakafilmin resiprookki toimii keskenään liian
poikkeavasti tässä lämpötilassa ja näillä valotusajoilla. Siksi äärimmäisen tarkka mittaustyöskentely muistiinpanoineen on ainoa keino selvitä sillä laadulla, ettei hommaa tarvitse organisoida ikinä uusiksi.
Syväterävyyden, eli parikymmentä metriä pitkän runkosi,
takia ainoa käytettävissä oleva aukko on tässä nyt 45. Sinullehan sillä ei ole väliä, kun olet
niin tukevasti pukeillasi. Ne kyllä peitimme kuvasta mustilla kankailla ja
valotamme ali. Joukkueemme pitää sensijaan olla täysin liikkumatta ja lähes
hengittämättäkin valotusten aikana ja välissä, sillä rakennustelttasi
lankkulattia ei ole kyllin stabiili.
Varsinainen lopullinen valotus onkin sitten se
pitkäveteisin, mutta pilkuntarkka osa tätä yötä. Omina valotuksinaan ja
suodatuksenaan kuvaamme liikkuvat yleisvalot, kaarien muotoiluvalot, yksityiskohtien korostamisen
fresnellspoteilla ja veistäjän työssään kompaktisalamilla. Kuhunkin
tarpeellinen Kelvinasteiden korjaus ja resiprookin samoin, sekä ajalla, että CC
suodatuksella. Käytämme siis 6-8
laakafilmiä tehtaan yhden dinin valmistustoleranssin vaikutuksen
haarukoimiseksi. Siihen kulunee tunti, pari.
Sitten kaikkien piilossa kuvaukseen tarpeellisten valaisurakennelmien purkuun ja
pakkaamiseen kaikki se aika, jota on jäljellä ennen aamulautan lähtöä.
Tämän, omasta ahkeroinnistamme huolimatta, jopa juhlallisen
yhteisen yön jälkeen, seuraavana onkin vain odotusta, että tapaamme taas
sitten, kun sinäkin olet
lopullisessa muodossasi ja omassa elementissäsi Suomenlahden ihanassa
saaristossa.
MJK
Niinpä..niin toimii M.J.Kaleva.......upeaa työtä .. :)
VastaaPoistaAjatteles millä meitä hemmotellaan tänä päivänä:
VastaaPoistaDigikameralla ja helposti säädettävillä ledvaloilla. Ei ole kuvaaminen enää valaisu- ym. tekniikan kehittymisen vuoksi aivan yhtä aikaaviepää, työlästä ja tulenarkaa.
Eipä toisaalta laivan kunnostaminenkaan ole yhtä työlästä sähkötyökalujen myötä.
Autokin on keksitty roudaustarpeet tyydyttämään ja termoskannu pitää ruuan kelvollisena koko päivän tahi yön.
Vaimot taitaa edelleen hämmästellä kotoa poissaoloa, mutta lopussa kiitos seisoo ja kaikki annetaan anteeksi kun purjehdukselle pääsee.
Näinkö se menee, Matti?